karin ääni

by a-kh

Maarit Niiniluodon toimittamassa kirjassa ”Karin ääni” (1990), joka vaikuttaa koostetun ääninauhoitteista, Kari ei ”rodullista” somalialaisia, joskin mainitsee heidät muutaman kerran oliivinvärisinä ihmisinä. Hänen viimeisen piirroksensa vitsi Hesarissa oli yhtä lailla tyhmät poliisit ja byrokraatit, kuin vatsa kippurassa nauravat somalilaiset.

Amerikkalaisia Kari piti uskomattoman naiiveina: ”He saattavat selittää päivänselviä asioita. Jenkki katsoo silmiin ja sanoo, että kaksi kertaa kaksi on neljä. Sen jälkeen hän odottaa, että kaadut selällesi hämmästyksestä. Jos et reagoi, amerikkalainen selittää uudelleen ja näyttää sormilla.” Kari arvelee, ettei Yhdysvalloissa taida olla yhtään merkittävää amerikkalaissyntyistä filosofia. ”Viisaat amerikkalaiset ovatkin tulleet Euroopasta”, hän arvelee.

Eurooppalaisetkin saavat Karilta osansa. Euroopan yhdentymistä hän vertaa hippiliikkeeseen ja tykkää, että jos Saksasta tulee Euroopan mallivaltio, niin taivas varjelkoon meitä marssimasta heidän saappaittensa tahdissa. Karin mielestä saksalaisten vaarallisimmat ominaisuudet ovat tehokkuus ja huumorintajuttomuus. Kari suhtautui vähintäänkin skeptisesti EU:n tulevaisuuteen.

Karilla on ”Karin äänessä” hiuksia nostattavia kommentteja, minkä hän myöntää itsekin, mutta ei kuvissaan eikä teksteissään ilkeile – ainakaan minuun mielestäni. Haastava hän kannanotoissaan kyllä on, koska ei milloinkaan sano, että minun mielestäni, kuten Lilli Karista tehdyssä tv-ohjelmassa toteaa. Sarkastisesti Kari em. kirjassa sanoo: ”Minä olen niitä harvoja ihmisiä, jotka kehittyvät. Sadan vuoden kuluttua koko ihmiskunta tulee kehittymään niin kuin minä.”

Tein joskus Karista hänen studiossaan Helsingin Tehtaankadulla human interest -tyyppisen lehtijutun. Hän oli leppoisa, sympaattinen ja työni kannalta äärimmäisen helppo.

Varsinaisen keskustelumme päätteeksi terveydestään huolestunut taiteilija otti esille puuholkin, täytti sen pumpulilla ja istutti siihen filtterisavukkeen.

Osasta Karin poliittisia piirroksia aika tulee jättämään, mutta jotain jää elämään. Karin piirrokset ovat taidokkaita artefakteja, mutta eivät koko elämäntyö, vaan ennen kaikkea sen välineitä, joskin historiankirjoitusta jää aivan varmasti kuvittamaan esimerkiksi ikoninen Volgan lautturit, jota Kekkonen joutui selittämään Tehtaankadun satraapeille. Joulukatu on piirroksena klassikko. Muitakin löytyy. Veikkaan pitkää ikää myös kuvitellun Hämeen Rysänperän arkkityypeille ja elämän laitapuolen puistokemisteille ja sille mustahattuiselle pikkumiehelle.