Lukemisesta

by a-kh

Olen miettinyt, miksi proosateokset ovat nykyään melkein järkiään 600-sivuisia möykkyjä. Paksut elämäkerrat vielä jotenkin siedän, mutta kyllä Panu Rajalankin teksteissä olisi likistämisen varaa. Muistan joskus viisitoista vuotta sitten huokaisseeni muutaman kerran ennen kuin avasin Gabriel García Márquezin romaanin Sadan vuoden yksinäisyys, vaikka siinä ei ole kuin vähän päälle 400 sivua. Aikamoisia köntiköitä on työpöytäni kulmalle kuluvan syksyn aikana kertynyt, viimeisenä noin 800-sivuinen Martti Anhavan Paavo Haavikon elämä.

Voi olla, että lukemisesta on tullut aiempaa lyhyttempoisempaa, mutta nykyromaanien paksuus kertoo muuta. Ei tarvitse hävetä, jos lukeminen ei kiinnosta. Luulen, että valtaosaa ns. sivistysmaiden ihmisistä romaanit eivät kiinnosta, vaikka kirjoista metelöidäänkin. Tarmo Manni tunnusti yhdessä televisiohaastattelussa, ettei lue romaaneita, muiden ihmisten mielikuvituksen tuotteita. Pentti Linkola oli kaunokirjallisuuden ystävä.

Aikoinaan jossakin radio-ohjelmassa koululääketiedettä edustava lääkäri sanoi, ettei ole lukenut elämänsä aikana kuin tenttikirjoja. Ensimmäinen ajatukseni oli, että moisen lääkärin vastaanotolle en menisi, mutta tarkemmin ajateltuani totesin, että enhän mene lääkärin vastaanotolle kirjallisuudesta keskustellakseni.

Kirjojen alennusmyynti oli aikoinaan tapaus isolla aalla, mutta nykyään kustantajat eivät pidä varastoja. Ylijäämäkirjoilla on enää poltettavan energiajätteen arvo, jollei sitten vaikkapa joku Juha Hurme osta loppuja myymättä jääneistä Niemistä ja jaa niitä ilmaiseksi toreilla.

Siivollista elämää viettävänä minulla on varaa ostaa uusi kirja silloin tällöin. Suosin pientä kirjakauppaa. Muutenkin nyt jos koskaan saa lukemattomia kirjoja alle torihintojen. Uskon, että kirja-antikvariaatit ovat kulttuuri-instituutio, joka ei hevillä katoa.