maailma heittelee

by a-kh

”Auran rantamilta lähti onni maahan ihanaan”, runoili loimaalainen toimittaja Väinö Kolkkala. Ote on varsinaissuomalaisten kotiseutulaulusta, jonka Jalasjärvellä syntynyt kanttori-urkuri, oopperalaulaja Väinö Louko (Toivo Nieminen) sävelsi. Laulun sanat syntyivät Helsingin yliopiston varsinaissuomalaisen osakunnan 1909–1910 järjestämän runokilpailun tuloksena. Maakuntalaulun kantaesitys oli Varsinais-Suomen nuorisoseurain liiton kesäjuhlilla Prunkkalassa (nyk. Aura) 27. kesäkuuta 1915.

Turku on Suomen keskiaikaisin kaupunki enkä olisi kuuna kullan valkeana uskonut, että muuttaisin tänne asumaan, sillä olin työmatkoillani kaupunkiin ja sen asukkaisiin alustavasti tutustunut. Mutta elämä heittelee. Korvien on totuttava kummalliseen murteeseen ja kanssakäymisen nurkkapatrioottisten ihmisten tokinaisuuteen.

Asioilla on tietysti puolensa, mutta olen niin sisäistänyt savolaisten omahyväisen ja näsäviisaan lupsakkuuden, että täkäläiseen niukkaan ihmistyyppiin on työlästä oppia.

Laajalle levittäytyneen savolaisekspansion kulku ei kohdannut Turkua. Helsinki on imenyt ja imee uutta verta Savosta, Karjalasta ja Kainuusta, mutta Turku pärjää omillaan ja muutamilla junan tuomilla, joista ei koskaan tule ”oikeita” turkulaisia, joita ovat itse asiassa vain Turun Heidekenin entisessä synnytyssairaalassa ensiparkaisunsa päästäneet. Ihmisiä on tietysti moneksi Turussakin, mutta luin taannoin syntymäylpeyttä uhkuvan tekstin, jonka mukaan muut kuin Heidekenilla syntyneet Turussa asuvat ovat vain junien ja autojen tuomia.

Turun Hirvensalossa sijaitsevaan ekumeeniseen taidekappeliin mennään  Seiskarintietä. Tien nimi on muistona alueella sijainnesta Seiskarin evakoiden talosta. Sukuni isäni puolelta on seiskarilaisia. Eniten heikäläisten hautoja Varsinais-Suomessa on Kustavissa, jossa tunnen jotenkin seisovani sukuni juurilla, vaikka ne todellisesti ovat lähinnä yhdellä Suomenlahden ulkosaarella, jonne suvun edustajia 1600-luvun alkupuoliskolla tuli. Sukujuuret äitini puolelta kaivoin Savosta asetuttuani sattumoisin Kuopioon.

Jos nureksin Turkuun sopeutumisen vaikeutta, meni minulla Kuopiossakin kymmenen vuotta, ennen kuin minut muualta tulleena todellisesti hyväksyttiin. Tosin täällä en enää pyri sosioteettiin. Kallaveden kaupunki on taaksejäänyttä elämää ja opiskelen nyt asumaan Aurajoen kaupungissa. Oikeastaan en tunne olevani kotoisin mistään. Pääkaupunkiseutu on ollut pisimpään asuinseutuani.