kestääkö panu

1-IK_Inha_valokuvataiteen-museo
Panu Rajalaa arvostellaan siitä, että hän ei Finlandia-palkintoa tavoittelevassa romaanissaan, I. K. Inhasta kertovassa teoksessaan Intoilija – Fotografin muistikuvat, erota toisistaan fiktiota ja suoria lainauksia. Kirjallisuustoimittajat Seppo Puttonen ja Nadja Nowak toteavat Ylen nettisivulla mielipiteenään, että lukijan on tiedettävä, milloin hän lukee kirjailijan tekstiä ja milloin lainattua. Heidän mielestään kirjailija voi osoittaa esimerkiksi kursiivilla, milloin on kyse lainatusta tekstistä. He ”arvelevat”, että Panu Rajala ansioituneena kirjallisuuden tutkijana tiennee varsin hyvin, missä kulkee raja, miten paljon voi toisen teosta lainata siten, että uusi kirja on riittävän aito, omaperäinen ja itsenäinen taideteos. Kriitikkojen mielestä Kirjasäätiö joutuu nyt puolustamaan teosta, joka ei täytä hienon kirjapalkinnon kriteeriä. Taidan olla samaa mieltä, joskin minua mietityttää muutenkin, onko tällaisia elämäkertaromaaneja kansallisesti tunnetuista henkilöistä eettisesti soveliasta kirjoittaa ja jos, niin miksi.

Tulee nyt mieleeni Helena Sinervon Finlandia-palkittu Runoilijan talossa, jota tyylilajia Rajala teoksellaan jatkaa. Keskustelu Helena Sinervon teoksesta tiivistyi kysymyksiin mitä henkilöstä saa kirjoittaa ja mikä on faktan ja fiktion suhde ja kenellä on oikeus tulkita menneisyyttä. Hiidenkivessä 1/2005 Eeva-Liisa Mannerin serkut Arja Karesma ja Tuula Porvari moittivat tapaa, jolla romaanissa sotketaan oletukset, sepitteet ja tosiasiat. Luin tämän sinänsä vetävästi kirjoitetun kirjan ähkyn selättäen.

Vuonna 2009 ilmestyi Mauno Saaren teos Paavo Haavikon näköinen mies. Melkoisen polemiikin aiheutti Saaren kirjoitustyyli, jossa ei tarkkaan eroteltu Haavikon puhetta ja kirjoitusta Saaren omasta tekstistä.

Panu Rajalalta olen viimeksi lukenut hänen Paavolaiselämäkertansa. Yleisesti ottaen pidin kirjasta, jonka vertailukohteina minulla olivat vastikään lukemani Riikosen ja Laamasen Paavolaiset. Rajalan kirjassa minua kuitenkin häiritsivät erilaiset kuvitteelliset tilkkeet; elämäkerralliseen tarkkuuteen pyrkivään teokseen eivät kuulu spekuloinnit sillä, mitä tekstin kohteena oleva henkilö mahdollisesti ajatteli, mihin mahdollisesti meni ja mitä mahdollisesti teki.

– – –

Yllä I. K. Inha noin kuusikymppisenä.
(Valokuvataiteen museo)