a-kh

asiaa tai ei

Month: syyskuu, 2015

maantietä pitkin

1-Scan
Pentti Haanpään syntymästä tulee ensi lokakuun 14 päivänä kuluneeksi 110 vuotta. Vähän vanhemmiksikin ovat eläneet maailman vanhimpiin kuuluvat ihmiset, mutta Pentti Haanpää kuoli hukkumalla Pyhännän myrskyiseen Iso-Lamuun kalamatkalla hiukan ennen kuin ehti täyttää viittäkymmentä vuottaan. Hänen kuolemaansa on romantisoitu itsemurhalla, mutta tapahtumaa asiallisesti tarkastellen mikään ei viittaa sellaiseen. Veneen perämoottori oli sammutettu ja Haanpää airoissa soutamassa kohti Pitkäsaarta veneen joutuessa kohtalokkaaseen vesilastiin. Hukkumispaikalla oli vettä suunnilleen Haanpään pituuden verran ja hänen toverinsa Paavo Marttinen ensin ui ja sitten konttasi edessä olevaan saareen. Kumpainenkin oli ankarassa humalassa.

Hautatestamentissaan Haanpää halusi tulla haudatuksi mökkinsä pihalle, mutta kun hänen puolisonsa Aili halusi siunattuun maahan miehensä viereen, sanoi Pentti, että menköön niin, kunhan ei haudalle pappia käsketä.

Luin pitkästä aikaa Haanpään esikoisteoksen, novellikokoelman Maantietä pitkin, jonka hän 1925 kirjoitti NVL:n hopeamerkkinäytteeksi. WSOY kustansi kirjan. Arvostelut olivat kiittävät ja häntä verrattiin suurellisesti jopa Aleksis Kiveen. En tiedä, kuka näin vertaili, mutta aivan kivimäisiä lauserakenteitakin hänen pääasiassa makaabereissa novelleissaan on. Erityisesti kiinnitin huomiota hänen sanakekseliäisyyteensä. Hän viljelee aivan kummallisia verbejä ja adjektiiveja, jotka vasta asiayhteydessä asettuvat ainakin likimain ymmärrettäviksi. Kautta hänen tuotantonsa hänen kertomushenkilöillään on peräti erikoisia nimiä, kuten kersantti Tannertöminä Seuralehdessä 1941 ilmestyneessä jutussa ”Vanki”. Esikoisesta löytyvät esim. Hämä-Jöri, Hauta-Pekka ja Rahti-Riku. Talonnimiä ovat Iso-Mahala, Yli-Pura ja Mujula, jota isännöi kantavaari Mitti Maskeli.

Tutustuin Haanpään tuotantoon noin 15-vuotiaana lukiessani kirjasarjan Suuret suomalaiset kertojat, mutta en saanut siitä oikein otetta. Myöhemmin huomasin, että se johtui paljolti romaanien novellistisesta rakenteesta ja varmaan myös yhteiskunnallisesta kokemattomuudestani.

Haanpää rakensi novelleista romaaneja ja romaaneista novelleja, joita myi lehdille. Hän oli ammattikirjailija ja hänen kirjoittamistahtinsa oli kiivas. Kun Vesa Karonen ryhtyi 1980-luvulla tekemään Haanpäästä kansandemokraattia, päätin perehtyä Haanpään tuotantoonsa siinä mitassa kuin sitä Kontulan kirjastosta sain. En edelleenkään suuresti innostunut hänen tuotannostaan, lukuun ottamatta hänen verrattomia novelleiksi sanottuja kertomuksiaan, joita hän kirjoitti 350. Pyöräilin pari kertaa hänen kotikonnuilleen ja löysin ihmisiä, joilta sain kiintoisia muisteluksia.

Pentti Haanpää oli myös hyvä brändäämään itseään ja hänen kuolemansa jälkeen sitä ovat jatkaneet muutamat kirjailijat ja kulttuurihenkilöt. Hän on ollut kirjailijoiden suosima kirjailija ja Paavo Haavikko on kehunut häntä Suomen parhaimmaksi. Mm. Erno Paasilinna, Hannu Taanila ja Vesa Karonen ovat huolehtineet hänen jälkimaineestaan. Vuonna 2013 ilmestyi Matti Salmisen Pentti Haanpään tarina. Vielä lukematta minulta on viime vuonna ilmestynyt Anssi Sinnemäen Sota kentästä ja kasarmista. Maineenhuolehtijoista pitää mainita teatterimies Juha Hurmekin, mutta hän selittää liikaa.

Minusta Pentti Haanpäätä ei kannata yrittää sijoittaa mihinkään puoluepoliittiseen lokeroon, ei edes vaikka hänen viimeinen rakkautensa oli Moskovassa koulutettu kommunisti Aune Laurikainen. Haanpää liittyi Arvo Turtiaisen houkuttelemana kirjailijayhdistys Kiilaan, mutta hänen toimintansa rajoittui yhdistyksen albumissa julkaistuihin juttuihin.

Turtiainen näki Haanpään hautajaisissa Kärnäukon, Maan Antin, Pussisen akan kakaroineen, Tihrusilmä-Eetun, Päntän äijän, Hiiri-Pekan, Rannan Simon, Lormin Kallen…

tiedote

KRITIIKKIKAHVILA

Torstaina 17.9. klo 18.45–19.45 Tutkijaliiton ja t&e:n Kritiikkikahvila
ANTIKVARIAATTI SOFIASSA (Vuorikatu 5, 00100 Helsinki)

Aiheena Sorron rajat – Rosa Luxemburg

Tilaisuudessa Teppo Eskelinen alustaa juuri ilmestyneestä kirjastaan Sorron rajat – Rosa Luxemburg poliittisen liikkeen, talouden ja siirtomaavallan teoreetikkona. Keskustelukumppanina hänellä on tutkija Antti Ronkainen. Myös yleisö toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi osallistumaan keskusteluun.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Tapahtuma fb:ssa https://www.facebook.com/events/386972331502626/

Taustaa ja kirjatietoa:
Rosa Luxemburg oli paitsi vallankumouksellinen ikoni ja poikkeuksellinen ihminen, myös eräs aikansa kiinnostavimmista yhteiskuntateoreetikoista. Luxemburg kehitti teoriaa vastapolitiikasta, jossa erityisesti massalakkoihin nojaten työväki poliittisena subjektina alkaa hallita omaa kohtaloaan, ja tarkasteli kapitalismin dynamiikkaa uusista ja omaperäisistä näkökulmista. Luxemburg selitti ensimmäisenä siirtomaavaltaa talousjärjestelmästä käsin kysynnän ongelmana. Hän myös ymmärsi aikansa muita marxilaisia paremmin rahoituksen merkityksen kapitalismin kehityksessä. Tämän päivän vaihtoehtoisen politiikan, heterodoksisen taloustieteen ja solidaarisuuskeskustelujen on tärkeää tuntea omaa historiaansa, ja Luxemburgin sadan vuoden takaiset kirjoitukset ovat tässä avainasemassa.

Sorron rajat on ensimmäinen laaja suomenkielinen Rosa Luxemburgin teorioiden esittely ja arvio nykyajan talousjärjestelmän ja politiikan näkökulmasta. Luxemburgin teoriat kannustavat näkemään kapitalismin toisin.

Kirjoittaja:
Teppo Eskelinen on filosofi ja yhteiskuntapolitiikan dosentti erityisalanaan poliittinen taloustiede. Hän on aikaisemmin julkaissut tieteellisten artikkeleiden ohella useita poliittista taloustiedettä ja kehitysmaita käsitteleviä kirjoja, esim. Hyvä talous (Like 2011) ja Kehityksen loppu (Into 2011).

Teos on julkaistu Tutkijaliiton Paradeigma-sarjassa ja siitä löytyy lisätietoja Tutkijaliiton verkkosivuilta http://www.tutkijaliitto.fi

Lisätietoja tilaisuudesta ja teoksesta myös allekirjoittaneelta.

Ystävällisin terveisin,

Merja Hintsa
toiminnanjohtaja
Tutkijaliitto ry
tutkijaliitto@helsinki.fi