a-kh

asiaa tai ei

Month: heinäkuu, 2015

hätäkellot kellokoskelle

1-Scan.BMP
Kellokosken psykiatrinen sairaala uhataan lopettaa 2019 ja tyhjennetyn Lapinlahden sairaalan seinistä edelleen kiistellään. Kellokosken sairaalan entisen apulaisylilääkäri Ilkka Taipaleen mukaan psykiatrian uudistukset, joissa osastot on sijoitettu tavallisten sairaaloiden sisään, ovat kaikki epäonnistuneet.

Muistan hyvin mielisairaaloiden varsinaisen alasajon 1990-luvun laman aikana. Erittäin selvästi sen näin Kuopion kaupunkikuvassa Siilinjärvellä sijainneen Harjamäen hoitolaitoksen lopettamisen jälkeen. Kuopiossa asuvana saatoin hyvin todeta asian.

Sairaaloita lopettaessa vakuutettiin, että avopalveluja lisätään tarpeen mukaan, mikä oli tyhjä lupaus, minkä Taipalekin aikoinaan totesi. Suuri joukko mielenterveyshoitajia valmistui suoraan työttömyyskortistoon tai sijoitettiin perushoitajan tehtäviin vaippoja vaihtelemaan, mikä sinänsä ei ole moitittavaa, mutta samaan aikaan heille olisi ollut tarvetta mielenterveystyön avohoidon puolella.

Ilkka Taipale esitti, että tukiasuntoihin sijoitettuja potilaita varten perustettaisiin hoitopartioita kulkemaan asuinkohteesta toiseen, mutta siitäkään ajatuksesta ei ollut käytännöksi. Kuopiossa kaupunkikuva siistiytyi sairaista omia aikojaan, kun huonokuntoisimmat poistuivat luonnollista tietä oman käden kautta tai muuten. Kyseessä oli suurisuuntainen, sairaiden valtakunnanlaajuinen heitteillejättö.

Kellokosken psykiatrinen sairaala henkilöityy suuressa määrin Ilkka Taipaleeseen, mutta on hyvä vain, että näitä paikkoja on puolustamassa myös lääketieteellinen tietämys ja hoitokokemus eikä vain leireilevä vaihtoehtoväki.

Mainokset

seppo hiltunen poissa

1-IMG_9792
Tutustuin vastikään joukostamme poistuneeseen antikvariatisti Seppo Hiltuseen joskus 1970-luvun jälkipuoliskolla hänen Helsingin Hakaniemessä Viherniemenkadulla kadulla sijainneessa antikvariaatissaan saatuani tehtäväkseni laatia kirjoituksen varsinaisista kirja-antikvariaateista aikana, jolloin ns. aikuisviihdettä tarjoavat liikkeet olivat piiloutuneet antikvariaatti-nimikkeen taakse. Juttua varten haastattelin myös Kampissa Olli-Matti Ronimuksen kanssa kauppaa pitänyttä Pentti Holappaa.

Sepon haastattelu oli näköalojani avartava. Hän vei minut myymälästä pihan yli avaraan varastoon, jossa oli kirjoja metallisissa varastohyllyissä. Kirjoja hypisteltyäni sanoin, ettei niitä ollut vielä hinnoiteltu. Seppo sanoi, ettei niitä hinnoitellakaan, koska se on hänen kirjastonsa, jossa on yksinomaan työväenliikkeen kirjallisuutta. Vähän olin hämmästynyt – enkä niin vähänkään. Muistan vain taivastelleeni kokoelmaa ja Sepon sanoneen, että hänen työssään ei saisi rakastua kirjoihin. Olin niihin aikoihin kirjoittamassa juttua Pihkalan kaartista ja huomatessani liikkeen ikkunassa STK:n julkaisun Työrauhan puolesta halusin ennen lähtöäni ostaa sen, mutta Seppo antoi sen minulle ilmaiseksi.

Ensimmäisen antikvariaattinsa Seppo Hiltunen perusti Helsingin Kallion kaupunginosaan Torkkelinkadulle 1973. Vuonna 1976 hän myi liikkeensä Kaarle Ervastille ja siirtyi Hakaniemen torin laidalle Viherniemenkadulle, jossa toimi tiskin takana vuoteen 2005 ja ”eläkepäivinään” nettikauppiaana ja Sofiankadun liikkeessä kuolemaansa asti. Hänellä oli osakkuuksia erinäisiin muihinkin antikvariaatteihin. Käydessäni viimeksi tapaamassa häntä hän touhusi kuten aina, mutta tällä kertaa ilman solmuketta ja kertoi vaivoikseen saamistaan sairauksista. Liivit ja solmuke olivat Sepon asiakaspalveluasu, mutta hänestä ei loistanut akateeminen aristokratia, kuten yhdestä toisesta Helsingissä tunnetusta herrasmiehestä.

Seppo Hiltusen antikvariaatti tunnettiin edullisista hinnoistaan, minkä vuoksi häntä sanottiin Halpa-Hiltuseksi. Olen lukenut, että nimitys olisi alun perin ollut kollegiaalista pisteliäisyyttä, mutta käsitykseni mukaan Seppo suhtautui epiteettiin pelkästään myönteisesti. Tosin yhdessä keskustelussamme hän mainitsi, että Kaarle Ervasti myy kirjoja häntäkin huokeammalla. Seppo ei ollut entistä liikettään unohtanut, vaan oli hankkinut kirjoja yhdessä uuden omistajan kanssa ja käynyt muuten vain tuulettamassa rusettiaan Torkkelinkadulla. Kaarle Ervastin antikvariaatista muodostui aikanaan kaupunginosansa ja laajemminkin tunnettu legenda alan harrastajien keskuudessa ja sen toiminta loppui monien suureksi suruksi 2009 kauppiaan jäädessä eläkkeelle.

Antikvariaattien määrä on vähentynyt tasaisesti 1970-luvulta tähän päivään. Osa on siirtynyt nettiin, mutta niidenkin ongelmana on, että kirjan hintaan joutuu lisäämään posti- ja käsittelykustannukset. Seppo Hiltunen kertoi viimeksi jutellessamme, että kirjoja on kyllä liikkeellä, mutta hyviä kirjoja ei tahdo saada. Erityisen kiinnostunut hän oli filosofiasta, teologiasta, politiikasta ja humanismista yleensä, mutta kirjakauppiaana tietysti kaikista kirjoista, joilla oli osto- ja myyntiarvoa.

Yhden ajatustottumuksen joudun Helsingissä käydessäni unohtamaan: – Mitähän Sepolle nykyään kuuluu?