a-kh

asiaa tai ei

Month: kesäkuu, 2015

Unohtumaton tulenkantaja Erkki Vala

1-Scan
Tohtoriopiskelijat Janne Kosunen ja Matti Mieskonen ovat otsikoineet Tieteessä tapahtuu -lehdessä (4/2015) juttunsa Erkki Valasta (17.12.1902 -14.2.1991) Unohtunut tulenkantaja Erkki Vala. Otsikon olisi kuulunut olla Unohtumaton tulenkantaja Erkki Vala. Tohtoriopiskelijat pitänevät Erkki Valaa unohtuneena, koska hänestä ei ole kirjoitettua elämäkertaa, mutta elämäkerta ei tee Valasta unohtumatonta, vaan hänen elämäntyönsä. Tulenkantajista kirjoitetuissa artikkeleissa tai laajemmissa esityksissä Erkki Vala on aina läsnä. Hän on itse oman elämänsä muistomerkki eikä pölyttynyt kipsipää kansakunnan kaapin päällä.

Näin Erkki Valaa melko usein. Keskustelin hänen kanssaan katujen kulmissa, en pitkästi, mutta kumminkin, ja kävin kerran hänen kotonaan. Vala ei ollut poliittisesti sitoutunut, mutta esiintyi Sos.dem. Liiton liepeillä ja kirjoitti ”Empulle” puheita puolueen skogilaisaikana. Hän oli myös Päivän Sanomien avustaja. Oleskeltuaan erinäisiä aikoja Ruotsissa hän ruokki lehteä laajoilla artikkeleilla.

Minulla oli viimeiseen muuttooni asti joskus hankkimani Valan 1932 julkaistut kirjat Leijonajuhlat ja Onnelliset pessimistit. Hänen 1945 ilmestynyttä romaaniaan Rajakylä en ole lukenut, mutta senkin aikalaiset sivuuttivat vähin äänin. Vala pätevöityi enemmän toimittajana kuin kirjailijana. Kysyttyäni joskus häneltä hänen muistelmistaan hän vältti puhumasta asiasta. Tietenkään ei olisi haitaksi, jos Suomalaisen kulttuurin muistiin merkittäisiin kunnollinen elämäkerta Erkki Valasta, mutta unohtumassa hän ei toki ole.

1-Scan-001.BMP

Erkki Vala oli 1928 ilmestyneen Tulenkantajat-albumin näytenumeron päätoimittaja. Repäisevässä julistuksessaan taiteen vapauttamisesta hän kirjoitti: – – – Alas porvarit ja marxilaiset! Eläköön ajatuksen vapaus! Eläköön eurooppalainen Suomi! Mussolinikin on parempi kuin nykyinen nousukasmainen, byrokraattinen kansanvalta.
– – –
Henkistä vallankumousta me tässä maassa tarvitsemme, jotta jälleen voisimme elää ja iloita. Mutta ensimmäinen ehto silloin on, että taide on vapaa, etteivät sitä sido mitkään pinttyneet käsitykset. Taiteen vapaus merkitsee myöskin kansan vapautta.”

Olavi Paavolainen mitätöi saman tien Valan julistuksen taiteen vapaudesta ruoskimalla ensiaskeltaan ottavassa julkaisussa Pentti Haanpään novellikokoelman Kenttä ja kasarmi ja vaati luopumista neitseellisen korpikansan ja kansallisen jätkäkulttuurin ihannoimisesta. Paavolainen salli taiteelisen vapauden vain ”suurelle taiteilijalle”, mitä Haapää ei hänen mielestään ainakaan tässä tapauksessa ollut. Paavolaista nimenomaan harmitti Haanpään ironinen suhtautuminen sotilaskoulutukseen. Kiiltäviä saappaita ihaileva Paavolainen katsoi, että juuri sotilaskoulutus muokkasi nuorista miehistä ainesta modernia sivistyskansaa varten. Haanpään epäisänmaallisena pidetyn teoksen vastakirjaksi ilmestyi 1931 Mika Waltarin isänmaallisuutta hehkuva teos Siellä missä miehiä tehdään.

Mainokset

”joskus on lähdettävä”

1-Scan
Lueskelin Heikki Haavikon kirjan isästään (Teos 2015). Vaikka kirjan nimi on Paavo Haavikko, isä, niin yhtä hyvin se voisi olla Heikki Haavikko, poika. Heikki Haavikon kirjaa oli turvallista lukea, toisin kuin Mauno Saaren kirjaa Haavikko-niminen mies, joka on kouluesimerkki siitä, miten ruumista ryöstetään asianomaisen vielä hengissä ollen. Saaren kirja oli vastenmielinen ja olisin suonut, ettei Paavo Haavikon entinen työnantaja, Otava, olisi sitä julkaissut. Kirja haisi.

Olen lukenut myös Paavo Haavikon muistelmat vuosilta 1931–1995 (Art Hause 2013), joka sisältää kirjat Vuosien aurinkoiset varjot ja Prospero. Vuosia sitten luin hänen muistelmansa Yritys omaksikuvaksi. Vuosien aurinkoiset varjot -muistelmia elävöittävät lukuisat Marja-Liisa Vartion Paavolle kirjoittamat kirjeet. Niitä on ilo lukea ja ne kertovat puolisoiden välisestä suhteesta enemmän kuin mikään omaelämäkerrallinen selostus. Yleisiksi sanonnoiksi muodostuneet Marja Liisa-Vartion kirjojen nimet Kaikki naiset näkevät unia ja Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö ovat Tuomas Anhavan ideoita.

Paavo Haavikko loi mittavan kirjallisen tuotannon työnsä ohessa. Voisi myös sanoa, että kirjallisen tuotantonsa ohessa hän teki mittavan työuran. Lisäksi hän osteli metsäpalstoja, osti ja myi kiinteistöjä ja harjoitti turvetuotantoa ja sijoitustoimintaa.

Haavikon kirjallisessa tuotannossa oli alusta loppuun jotain, mitä saattaa nimittää vaikeatajuiseksi. Itse hän totesi sanovansa aina mitä ajattelee. Kun hänen ajatuksenjuoksuaan ei aina ymmärretty, hänestä tehtiin oraakkeli.

Haavikko kirjoitti hyviä runoja. Joidenkin runojen lukeminen olisi vaatinut esiymmärrystä, mutta pääsin hänen runoihinsa sisälle lopetettuani yrityksen ymmärtää niitä. Haavikon kootuissa muistelmissa on Heikki Haavikon jälkisanat, joissa hän siteeraa isänsä runoa:

Joskus on lähdettävä ja oltava valmis
ja sidottava paperinsa yhteen
vietäväksi ullakolle tilikirjojen joukkoon
joskus on lähdettävä ja jätettävä askeleet käytäviin
ja kuljettava läpi huoneitten muistamatta.