asiaa tai ei

kalevi hotanen

terveen järjen puolustus

Kirjoista puheen ollen ostin eilen herätteenä TJP-kirja 1:n. Lyhennys merkitsee ”Terveen järjen puolustus”. Kirjan nimi on ”Itsenäinen Suomi – puolueeton Pohjola”, alaotsikkona ”Poimintoja lehdistökeskustelusta Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa”. Kirjan on saattanut maailmalle Kauko Kareen ALEA-KIRJA OY vuonna 1967.

On mielenkiintoista lukea, mitä jo edesmenneet kirjoittajat ajattelivat suunnitelmasta pohjoismaisen puolueettomuus- ja puolustusliiton aikaansaamiseksi. Keskustelu jäi teoreettiseksi, sillä Norja ja Tanska olivat natosidonnaisia eikä YYA-sopimus antanut Suomelle liikkumavaraa. Presidentti Kekkosenkin kaavailut ydinaseettomasta Pohjolasta jäivät poliittiseksi kuriositeetiksi.

Nyt Suomi on liittymässä sotilasliitto Natoon, jonka pelotevaikutus perustuu ydinaseisiin. Suomi ei periaatteellisista syistä halunne ydinaseita maaperälleen. Ymmärrän kyllä eräiden Natoon liittymistä vastustaneiden kansanedustajien sekä Sadankomitean ja Rauhanliiton vastenmielisyyden USA-vetoista sotilasliittoa kohtaan. Nato ei ole pelkästään sotilasliitto; sääntöjensä mukaan se huolehtii jäsenmaittensa turvallisuudesta ja vapaudesta poliittisesti ja viime vaiheessa sotilaallisesti. USA itse on likaantunut monissa sodissa toisen maailmansodan jälkeen ja sillä on maailman suurin sotilashautausmaa. Naton komentajana on viisikymmenluvun alulta ollut yhdysvaltalainen kenraali, joka on samalla myös Yhdysvaltojen Euroopan joukkojen komentaja.

Kokoomuksen Petteri Orpon uhoilu ”uussuomettumisen” loppumisesta on poliittista roskaa.

Pasifistina olen kipuillut Heikki Hiilamon tapaan sodan ja rauhan kysymyksissä. Meillä Yhdysvaltojen Vietnamin-sotaa mielenosoituksin vastustaneiden keskuudessa heräsi kysymys, voisimmeko olla pasifisteja Vietnamissa. Joku toi esille käsitteen tarkoituksenmukaisuuspasifismi, tarkoittaen sitä, että puolustussodassa myös pasifisti voi tarttua aseeseen, toisin kuin monopasifisti, josta hyvin tunnettuna esimerkkinä Suomessa on tapaus Arndt Pekurinen, mikä innoitti Erno Paasilinnan kirjoittamaan kirjan ”Rohkeus: Arndt Pekurisen elämä ja teloitus”. Teloituskäskyn antanut kuoli Mannerheim-ristin ritarina.

vielä kerran puristan kättänne

”Vielä kerran puristan täydestä sydämestäni kättänne, Mauno”, kirjoitti Mihail Gorbatšov jäähyväiskirjeessään Mauno Koivistolle.

HS:n Kuukausiliitteestä löytyvä Unto Hämäläisen pitkä juttu Koiviston Venäjä-suhteesta on valitettavasti maksumuurin takana.

pyhät pahat ja rumat

salaliittoteoriat

Suomalaisten ”suosituin” salaliittoteoria on uskomus siitä, että Lee Harvey Oswald ei toiminut yksin John F. Kennedyn salamurhassa. Tähän uskoo ainakin vähän 38,4 prosenttia Turun yliopiston johtaman FINSCI-hankkeen kyselytutkimukseen vastanneista suomalaisista. Suosituimman koronasalaliittoteorian mukaan virus kehitettiin laboratoriossa, kotimaisista salaliittoteorioista suosituin on usko median punavihreään toimittajablokkiin. 

Suomalaisten tiedepääomaa tutkivan FINSCI-hankkeen tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten salaliittoteoriauskomuksia. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä tietokirjailija, yhteiskuntatieteiden tohtori Pasi Kiviojan kanssa, ja tuloksia esitellään laajemmin Kiviojan tuoreessa tietoteoksessa ”Salaliittoteorioiden ihmemaassa”, jonka Docendo Oy julkaisee 17.3.2022. Lisäksi aineistosta valmistellaan tieteellistä julkaisua.

Kennedyn murhaan liittyvän salaliiton rinnalla muut yleiset salaliittoteoriat koskivat esimerkiksi vapaamuurareiden toimintaa liike-elämässä, tietokoneyritysten ohjelmistoihin tarkoituksella tekemiä virheitä myynnin edistämiseksi ja iPhonen käyttäjien keskustelujen luvatonta tallentamista.

Suosituin koronasalaliittoteoria liittyy viruksen oletettuun alkuperään: 24,1 prosenttia vastanneista uskoo, että virus kehitettiin alun perin laboratoriossa. Uskomuksilla huomattiin olevan yhteys halukkuuteen ottaa koronarokotus.

– Rokotuksesta kieltäytyvät ja sen suhteen empivät olivat taipuvaisempia uskomaan erilaisiin koronavirukseen liittyviin salaliittoteorioihin kuin rokotuksen ottaneet, FINSCI-konsortion johtaja, apulaisprofessori Johanna Kaakinen toteaa.

Suosituin puhtaasti suomalaisia toimijoita koskeva uskomus oli se, että suomalaisessa mediassa valtaa pitää punavihreä toimittajablokki. Tähän uskoi noin joka viides vastaaja (19,3 prosenttia).

(Lähde: Turun yliopiston tiedeuutiset)

kirjakauppa rosebud tunnustaa värejä

Yhtenä päivänä sota päättyy. 
Panssarit palaavat pimeisiin luoliinsa, pommittajalaivueet kaartamaan taivaalle näytöslentojaan, kenraalit paraateihin ylvästelemään urheudellaan.
 
Äidit kaivautuvat raunioista hautaamaan poikansa, lapset itkemään isäänsä. Pakolaiset löytävät tuhotut kotinsa ja käyvät jälleenrakennukseen. Suunnattoman surun ja voimattoman raivon yli nousee silti yksi kaikkia yhdistävä tunne yli muiden. Rauha. 

Natsi-Saksan tapaan Neuvosto-Venäjän suuruudenhullut johtajat ovat ajaneet nuoret sotilaansa murhaamaan ja kuolemaan omien valtapyrkimystensä tueksi. Stalinin joukkotuhot, Itä-Euroopan panssarit, Tsetsenian kansamurha ja Ukrainan siviilien pommittaminen pitää osata täydellisesti tuomita ja voida erottaa Venäjän kansan omista kärsimyksistä. Enää ei saa palata häpeän aika, jolloin totuus tuomitaan, leireillä ja pommisuojissa kirjoitetut sanat peitetään reaalipolitiikan viitalla.

pahan kosketus

Virallinen kuva

kulttuurista, päivää

Tällä päivämäärällä vietetään Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää. Suomalaisesta kulttuurista en sano mitään, mutta Kalevala on Elias Lönnrotin keksimä nimi suullisen kansanrunouden pohjalta luomalleen myyttiselle teokselle, josta hän laati ainakin viisi omaperäistä versiota ja olisi voinut puheittensa mukaan laatia niitä enemmänkin. On vielä syytä muistaa, että Lönnrot oli editori, joka muokkasi teokseensa muidenkin keräilyjä. Viimeisen version ollessa jo painokunnossa ilmoitti D. E. D. Europaeus Lönnrotille Inkeristä muistiin kirjoittamastaan Kullervo-runosta, josta muokkautui tärkeä osa Kalevalaa.

Nyt Kalevalasta jo yleisesti ymmärrettäneen, että kyseessä on tekijänsä fiktio eikä totenakin pidetty muinaissuomalaisten historiallisten tapahtumien ylöskirjaus, jota jotkut antroposofit ovat lukeneet kuin Raamattua ikään. Onpa olemassa kalevalaista jäsenkorjaustakin.

Kansalliseepoksen asemaan kohonneella Kalevalalla sanotaan olleen suuri merkitys suomalaisten kansallisen identiteetin luojana, mitä sillä ehkä on ollutkin, ainakin taiteen maailmassa. Tosin nykypäivän intersektionistit ovat katsoneet Aino-triptyykin kelvottomaksi Akseli Gallen-Kallelan taiteen kaanonissa.

Kalevala oli kansakoulujen lukulistalla, mutta kyllä meidän luokassa luettiin enemmän Kiven ”Seitsemää veljestä”, ja veljeksiä enemmän kielellisesti helppoa Juhani Ahon ”Rautatietä”. Kalevalasta oli kyllä kevennetty versio kouluille. Kirjoja tankattiin ääneen tylsänä vuorolukuna.

putki-nissen

Helsinkiin tultuani asetuin aluksi putki-Nissenille, joka sijaitsi paikallisesti edesmenneen Kestikartanon kiinteistön katutasossa vinottain Ateneumia vastapäätä. Baari oli sananmukaisesti putki, ahdas kuin mikä. Siellä vetelehtivä sakki oli jollakin tapaa kulttuurisesti orientoitunutta boheemiporukkaa ja pilvenveikkoja. Tungin kylmiltäni sekaan enkä hakeutunut kenenkään tuttavuuteen, joita kyllä sittemmin sikisi. Kun Nissen lopetti, perusti Kestikartano Ateneumin sivulla olevalle viheriölle jonkinlaisen kansalaiskahvion, jossa nautittiin enemmän omia kuin lippakioskin juomia. Siellä liikuskeli porukkaa, jota saattoi tavata Vanhan kahvilassakin. Tutustuin aika moneen ihan vakavasti otettavaan kulttuuristen ja poliittisten siipiensä kokeilijaan, jollainen itsekin olin. Sekaan mahtui myös erinäisiä kaupungin katukuvassa askeltavia outoja tyyppejä. Jotkut nimittivät paikkaa Kestiksen avohoitolaksi.

luen ja kuuntelen

Luen Martti Anhavan teosta Paavo Haavikon elämästä. Anhava siteeraa Kai Laitisen arvostelua Haavikon esikoisteoksesta Tiet etäisyyksiin: ”Haavikko on aito lyyrikko, tunnelmia luova ja aavistuksia herättävä; vaikka monesti onkin vaikeaa tai mahdotonta sanoa, mistä hänen runoissaan pohjimmiltaan on kysymys, tehoavat hänen tyylinsä ja runokuvansa niin, että lukija unohtaa kysellä ja tyytyy kulkemaan hänen sanojensa mukana.” Meitä lukijoita on tietysti muitakin kuin Laitisen mainitsema, mutta omassa kokemuksessani Haavikon runoista Laitinen ilmaisee jo tuossa vaiheessa Haavikon runouden myöhemmän luonteen, jossa olen monesti kompuroinut.

Tänään kuuntelin radion ykköskanavalta ohjelman ”Kuusi kuvaa taiteilija Kuutti Lavosen elämästä”. Yleensä en tätä ohjelmasarjaa kuuntele, ainakaan tarkasti, mutta tällä kertaa ei ohjelmassa ollut löperöä höpötystä. Kuutti Lavosen taidetta vain vähän nähneenä olin aivan otettu Sastamalan Pyhän Olavin kirkossa olleiden teosten edessä. Olin myös otettu päästyäni radio-ohjelmassa kurkistamaan hänen elämänvaiheisiinsa ja ajatuksiinsa, joita en ole kelvollinen tässä siteeraamaan. Näkisin mielelläni lavealti hänen tuotantoaan. Hänen nuorena kuolleen taiteilijaisänsä, Ahdin, tuotantoon tutustuin joskus Ateneumissa olleessa näyttelyssä. Kuutti Lavosen varhainen huoli oli, tulisiko hänestä isänsä veroinen. Kyllä hänestä tuli.

turhuuden markkinat

Maailman turhimmat vaalit. Minusta on samantekevää, millaisia mänttipäitä eduskunnassa istuu ministeriöiden virkamiesjohdon vaivoina, mutta se että kansanterveysasioista päättäminenkin lykätään puoluetoimistoihin, on minusta erityisen kelvotonta. Jonkinlainen tolkku pitäisi olla demokratiassakin. Kansanedustuslaitoksen viisitoistavuotinen sotevaellus on vertaistaan hakeva yhteistyökyvyttömyyden osoitus ja vaalit vertaistaan hakevaa kansanvaltakosmetiikkaa ja puoluepoliittista riekkumista. En täysin ymmärrä, mitä olen todellisesti saamassa ja mitä tulevat päätöksentekijät – teineistä hallintolääkäräireihin – ovat todellisesti antamassa, mutta ”ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin”.