asiaa tai ei

kalevi hotanen

pesisministeri

Nykyinen turvepuolueen kulttuuriministeri kertoo pätevöityneensä nuorisoseuran harrastajateatteritoiminnassa ja seuranneensa urheilulajeista etenkin pesäpalloa. Tieteisiin liittyvistä intresseistään hän ei ole maininnut.

Tosin ministerin pätevyysvaatimus on hyvin joustava. Perustuslain 60 §:n mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Rehellisyys ja taitavuus ovat sopimuksenvaraisia asioita.

Kulttuuriministeriys on ollut viran perustamisesta lähtien pelkkä vitsi, mutta jonkun on oltava hallituksen turhin ministeri. Poikkeuksen teki Claes Andersson, joka oli enemmän kuin ministeriönsä.

viisauden alku

Joitakin vuosia sitten filosofi Juha Varto antoi Niin & näin -lehdessä rajuja raippoja koulujen uskonnonopetukselle kirjoituksessaan Uskonnonopetuksen affekteista. Tekstissään Varto totesi, että vaikka koulun henkinen tausta on järkiperäisyydessä, niin Suomessa se heti alkuun antoi maagiselle paljon painoa, koska vain siten uskottiin kasvamisen olevan kokonaista; lapsi oli alistettava jonkin jumalan vallan alle, jotta hän ikuisesti pelkäisi: juuri tämä pelko on ”viisauden” alku.

Varton mukaan uskonnon opettaminen omana aineenaan antaa kuvan, että jokin organisaatio tietää paremmin, antaa vastauksia ja tekee sen, mitä et itse tee. (- – -) ”Ajatteleminen korvataan raamatunlauseilla ja valintojen peittelyllä. Syyksi sanotaan, ettei ihmistä voi heikkoudessaan laittaa ’kovien vaatimusten’ eteen. Mutta silti häntä valmistetaan kollektiiviseen hallusinaatioon, vastaanottamaan jotain, joka on määritelty etukäteen ja jonka oikeellisuutta valvotaan tarkoin. Meidät on valmistettu olemaan hauraita, vastaanottavaisia kryptisille hokemille, avoimille sykleille, joissa väijyy tarkka kontrolli, ja – ennen kaikkea – olemaan ajattelematta ja valitsematta. (- – -) Koska koulu on jo opettanut, että uskonnot ovat tärkeitä, kaikki tämä toimii kuin väärä raha.”

Näkökulmaa laajentaen Varto totesi, että tiedostusvälineet kääntyvät säännöllisesti kirkon edustajien puoleen tarvitessaan kannanottoja kysymyksiin, joihin järjen ei uskota riittävän. ”Toimittajat kysyvät piispoilta tietoa, jonka pitäisi ohjata meitä kaikkia. Suomi on kouluttanut suuren joukon yhteiskuntatieteen asiantuntijoita ja filosofeja, jotka ovat työkseen pohtineet ja kirjoittaneet moraalin, etiikan ja ihmisenä olemisen käytännöllisen ja teoreettisen ymmärtämisen ehdoista, mutta heiltä ei kysytä. Vastaajiksi valikoituvat pienen paimentolaiskansan sekavaa historiikkia tutkineet, maagisia menoja toistavat henkilöt.”

Onks tietoo

Scan

Äsken edesmennyt runoilija Ilpo Tiihonen oli mielenkiintoinen kirjoittaja. Erityisesti minua on kiinnostanut hänen runojensa metrinen rakenne.

Runo antaa anteeksi enemmän kuin proosa, jossa asiat on ajateltava loppuun. Nykyrunoudessa esiintyy paljon löysää kuvien vyöryttämistä ja epämääräistä tajunnanvirtaa, aivan kuin runo olisi sillä hyvä. Runoutena tarjotaan myös säkeiksi pätkittyä proosaa. Proosarunous taas on itsenäinen runouden ala.

Tiihosen osin mitallisen muodon pohjalta ponnistava ilmaisu on persoonallisella tavalla moderni. Hänen Kirkas ja Pimeä -runovihkosensa on Alkon tilaama haittavalistusjulkaisu vuodelta 1988. Alkoholin valmistamisella ja vähittäismyynnillä valtiolle rahaa tahkonnut Alko ei ollut kovin uskottava viinan kiroista varoittava instanssi, eikä Kirkas ja Pimeäkään, jonka oheinen runo pyrkii valistamisen sijasta ymmärtämään.

Likainen enkeli

Yön enkeli on jäänyt rappusille
reppu selässään
ja odottaa
ja likaisin kynsin kaivaa
hurmaavia korviaan

ja hänen mukanaan on lasti
ikuisesti kuumaa vettä
paljon hampaita ja jalkoja
ja pitkää piuhaa niille
joilla pääsi prakaamaan

ja niin käy tänä jouluyönä
pimeimpänä hetkenä –
pamahtavat auki
roskalaatikoiden kannet ammolleen
ja sata kaveria nousee
ilman papereita
suoraan taivaaseen.

siellä satakunnan kansa

Ylen politiikka ja yhteiskunta -toimituksen päällikkön, Paula Pokkisen, päässä alkoi soida Suomi-iskelmä oripääläisen Annika Saarikon kunallisvaalipuheiden kielikuvista. Minullakin välähti:

ministeripestit

Kulttuuriministeri on sektoriministeri, jonka salkulla ei ainakaan Suomen kaltaisessa maassa ole sanottavasti painoarvoa. Annika Saarikolle virka jäi onnellisen sattuman kautta välietapiksi matkalla Matti Vanhasen järeisiin saappaisiin.  Mediatutkimuksen maisterin korkkareihin astui Ylihärmän Pesis-Junkkareita fanittava juristi Antti Kurvinen, joka on pätevöitynyt tehtäväänsä mm. nuorisoseuran näytelmäkerhossa.

pari hajahuomiota

Olen ohimennen silmäillyt puoluejohtajattarien kunnallisvaalipuheita ja todennut, että naisilla on ollut sama esiintymiskouluttaja Laura Huhtasaaren kanssa. Minua oikein ahdisti esiintyjien naamalle liimattu patenttihymy, joka poikkesi heidän luontaisesta esiintymisestään. Tosin joskus olen toivonut Sanna Marinin kasvoille vähemmän tiukkailmeisyyttä ja puheeseen vähemmän robottimaista hallinnon selittämistä. Maria Ohisalon esiintymistä vilkaistuani ajattelin, että ei asiallisista asioista puhuessa tarvita katsojaa imartelemaan pyrkivää, lopultakin väkinäiseksi jäävää kokoaikaista hymyilyä.

suo, kuokka ja ministeri

On kummallista, että meillä on kovin usein huono kulttuuriministerionni. Kulttuuriministeri on opetusministeriössä toinen ministeri, alkujaan apulaisopetusministeri Ingmanin II hallituksessa vuosina 1924–1925, nykyisenä virkanimityksenään kulttuuriministeri erinäisin lisukkein. Nimike on vaihdellut milloin mitenkin eri hallituksissa. Esimerkiksi Paavo Arhinmäki oli kulttuuri- ja urheiluministeri. Arhinmäki tiesi yhtä ja toista futiksesta, mutta tämän nykyisen ministerin tiedekentän tuntemus on jäänyt minulle tabula rasaksi. Vaikka kulttuuriministerikin on ensi sijassa poliittinen päätöksentekijä eikä valtion hallinnossa yksin mitään, olisi hänen kyettävä edes esiintymisellään osoittamaan olevansa muutakin kuin turvenuija.

uusiutuva luonnonvara

Turvetuotannon ylläpitämisestä on tehty kepussa elämän ja kuoleman kysymys, joka vain osoittaa, kuinka huolissaan puolue on kannatuksensa hupenemisesta, poliittisen ehtoonsa kajastamisesta ja poliittisista möhläyksistään.

Puolueen puheenjohtajuus ei pätevöitä valtiovarainministeriksi eikä kulttuuriministeriksi. Matti Vanhanen oli kepulle tapeellinen pelastusrengas, virkamiesolemuksellaankin vakuuttava.

Annika Saarikko näyttää määrittelevän puoluejohtajuutensa, ministeriytensä ja puolueensa poliittisen tulevaisuuden turveteollisuuden ylläpidon kautta. Viimeisenä pelastuksenaan turpeentuottajat julistavat turvetta uudistuvana luonnonvarana. Uudistuvuus on tietysti totta, mutta jyrsityt suot eivät ennallistu vuodessa eivätkä edes sadassa.

On ihmetelty, että tiede- ja kulttuuriministeri leikkaa tieteestä satsatessaan turpeeseen.

Minun tietämyksessäni kivihiili tuottaa vähemmän päästöjä kuin turve. Jos Suomi aikoo mahdollisesti toteutuvalla hiilineutraaliudellaan pelastaa maailman ja jos poltettavaa ylimenokautena tarvitaan, niin poltettakoon mieluummin kivihiiltä kuin turvetta, jota jyrsimällä turmellaan suoluontojen lisäksi vesistöjä.

värillä on väliä

Maailman tunnetuimman animaatiosarjan, Simpsonien, mustaa tohtori Hibbertiä, Simpsonien perhelääkäriä, yli 30 vuotta ääninäytellyt valkoinen Harry Shearer on siirretty syrjään Hibbertin äänenä ja hänen tilalleen on valittu musta ääninäyttelijä Kevin Michael Richardson. Simpsonien tuottajat ovat linjanneet, että valkoisia näyttelijöitä ei enää käytetä ei-valkoisten roolihahmojen ääninä. Uutisessa ei kerrota, tarkoittaako linjaus myös sitä, että ei-valkoinen ei voi esiintyä valkoisen roolihahmon äänenä.

sisyfoksen perintö

Sisyfos oli Kreikan mytologiassa Korintin perustaja ja kuningas, joka ei piitannut jumalista eikä kuolemasta. Vehkeiltyään aikansa kuolemaa vastaan hän joutui Manalassa vierittämään ikuisesti kivenlohkaretta ylös jyrkkää rinnettä.

Albert Camus
käsitteli Sisyfoksen myyttiä samannimisessä esseessään, jossa hän esittelee filosofiansa, jonka mukaan ihminen on tuomittu etsimään tuloksetta merkitystä ja selkeyttä maailmassa, jota on mahdoton ymmärtää.

Sisyfos oli päähenkilönä vuonna 415 eaa. esitetyssä satyyrinäytelmässä Sisyfos, josta on jäljellä vain 42 säkeen fragmentti, joka on ensimmäinen tunnettu lähde, jossa uskonto esitetään ihmisten käytöksen kontrolloimiseen tarkoitettuna keksintönä.

Oli aika, jolloin ihmisten elämä oli vailla järjestystä
ja villipetomaista ja palveli raakaa voimaa.
Silloin hyville ei ollut palkintoa
eikä pahoille vuorostaan rangaistusta.
Sitten, nähdäkseni, ihmiset säätivät rankaisevat lait,
jotta oikeudenmukaisuus olisi kaiken yläpuolella
ja pitäisi hybristä orjanaan;
laki rankaisi sitä mukaa kun joku hairahtui.
Sen jälkeen kun lait
väkisin pidättivät heitä tekemästä tekosiaan julkisesti,
he tekivät niitä salassa. Silloin, nähdäkseni,
ensimmäisen kerran
joku fiksu ja taidokas mies sai päähänsä
keksiä että kuolevaisten pitää pelätä jumalia, jotta
pahoilla olisi jotakin pelättävää silloinkin kun
he tekisivät ja puhuisivat ja ajattelisivat jotain salassa.
Siitä syystä hän otti käyttöön jumaluuden,
kukoistavan jumalhengen, jolla on ikuinen elämä,
joka näkee ja kuulee mielessään, on perin viisas,
joka kiinnittää huomionsa kaikkeen ja on jumalallinen luontojaan,
joka kuulee kaiken kuolevaisten keskuudessa lausahdetun
ja kykenee näkemään kaiken mitä on tekeillä.
Vaikka he hiljaa yhdessä juonisivat jotakin pahaa,
tämä ei jäisi jumalilta huomaamatta; he ovat näet perin viisaita.
Näillä sanoilla puhuen hän
esitti sangen makoisan opetuksen
peiteltyään totuuden valheellisella puheella.
Hän väitti jumalten asuvan siellä, mistä puhumalla
sai säikäytettyä ihmiset mahdollisimman pahasti, pois tolaltaan,
tietäen mistä tulevat kuolevaisten
kurjan elämän pelot ja ilot,
yläilmoista, missä havaitsi salamoita
ja kauheita ukkosen jylyjä
ja missä oli tähtisen taivaan muoto,
Ajan, taitavan ammattilaisen, kirjooma kaunis luomus;
sieltä lähestyy tähden säteilevä metallikimpale
ja sieltä laskeutuu vetinen ukkoskuuro maahan.
Tällaisilla peloilla hän ympäröi ihmiset,
ja niiden ja taitavien puheidensa kautta hän
asetti jumalhengen asumaan sopivaan paikkaan
ja tukahdutti laittomuuden määräystensä avulla.

Näytelmän kirjoittajasta ei ole varmuutta. Antiikin lähteissä mainittuja vaihtoehtoisia kirjoittajia on kaksi, Kritias ja Euripides, joiden näytelmissä esiintyy ateistisia kannanottoja.

(Säkeiden suomennos: Suvi Kuokkanen)